Kesällä webinaariteemoja suunnitellessamme valitsimme joulukuun teemaksi itsemyötätunnon. Loppuvuosi on usein hektistä aikaa niin töissä, kuin kotona – miljoona työasiaa on saatava valmiiksi ennen vuodenvaihdetta, on oltava läsnä ja sosiaalinen erilaisissa riennoissa ja tapahtumissa, samalla täytyy rakentaa joulua, suunnitella ja hoitaa lahjat ja muistamiset, ottaa huomioon lähipiirin ruokarajoitteet ja elämäntilanteet, ja löytää jostain vielä joulurauha (ja kenties hoidettava koko syksyn palautumisvaje välipäivinä).
Suorituskeskeisessä arjessa itsemyötätunto jää helposti taka-alalle. Voimme suhtautua muiden tekemiin virheisiin ja lapsuksiin myötätunnolla, mutta vaadimme samalla itseltämme virheetöntä suoritusta lähes kaikessa. Itsemyötätunto tarkoittaa lempeää ja armollista suhtautumista itseensä – vähän kuin kohtelisit itseäsi rakkaana ystävänä. Helppoa, eikö vain?
Itsemyötätunto ymmärretään usein väärin – ehkä jopa tahallaan, jotta siihen ei tarvitsisi ryhtyä. Itsemyötätuntoa voi virheellisesti pitää kaiken hyväksymisenä, laiskottelevana löysyytenä, jolle ei ole sijaa nopeatempoisessa arjessa. Itsemyötätunto voi myös herättää ristiriitaisia tunteita – tavallaan tiedämme kyllä, että olemalla lempeämpiä itsellemme saamme myös enemmän aikaan, mutta itsekriittinen ajattelu on juurtunut syvälle toimintaamme.
Usein pelkäämme asioita, joita emme tunne tai ymmärrä. Itseltään täydellistä suoritusta kaikessa odottavalle pienikin virhe voi näyttäytyä valtavana uhkana, ja stressaantunut mieli paisuttaa muutokset ylitsepääsemättömiksi esteiksi. Selviytymismoodi voi auttaa pitämään ikävät asiat loitolla, mutta aiheuttaa usein myös haittoja – esimerkiksi omien virheiden piilottelu, niistä aiheutuva häpeä ja siitä puolestaan kumpuava ikävä käytös voi johtaa kierteeseen, jossa omat tarpeet ja hyvinvointi jää helposti taka-alalle.
Itsemyötätunnon ydin on ihastuttavan selkeä: 1) huomaa, tunnista ja sanoita tunteesi, 2) valitse, kuinka reagoit ja jatkat eteenpäin. Todellisuudessa tämän toteuttaminen vaatii hyvin paljon harjoittelua. Omien tuntemusten ääreen pysähtyminen etenkin haastavassa tilanteessa voi ärsyttää, turhauttaa, tai hyvin usein vaan unohtua. Huonoksi arvotetun tunteen (pelko, suru, ahdistus) neutraali ja hyväksyvä tarkkailu voi olla hankalaa, mutta muuttuu harjoittelulla helpommaksi.
Millä tavalla itsemyötätuntoa sitten voi harjoitella? Tärkeimpänä, lisäämällä tietoista läsnäoloa – oli se sitten hengitysharjoituksilla, meditaatiolla, tai muulla pysähtymisellä. Voit miettiä, millä tavalla olet läsnä toiselle vaikeana hetkenä. Mitä toimintatapoja tästä voisit ottaa käyttöön oman itsesi kohdalla?
Tutkimukset osoittavat, että itsemyötätuntoiset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä, prokrastinoivat vähemmän (mitä kaikkea voisikaan saada aikaan, jos ei jatkuvasti pelkäisi epäonnistumista), kestävät vastoinkäymisiä paremmin ja palautuvat nopeammin. Itsekriittinen mielenmaisema on usein ongelmakeskeinen ja ahdistunut, siinä missä itsemyötätunto lisää ystävällisyyttä, luovuutta ja luottamusta.
Virheisiin takertumisen sijaan siis mieti, mitä tilanteesta voi oppia, mitä voi muuttaa ja korjata. Itsemyötätunto vaatiikin valtavasti rohkeutta – rohkeutta kohdata ongelmat sijaistekemisen sijaan, ja rohkeutta muuttaa asioita.
