Olin aiemmin innokas ryhmäliikunnan ystävä. Kävin ahkerasti mitä erilaisimmilla jumppatunneilla, tanssitunneilla ja osallistuin moniin tapahtumiin. Sittemmin olen siirtynyt aikaan sitomattomiin yksilölajeihin, sillä liikkuva työ ja koko ajan elävät aikataulut eivät enää mahdollistaneet ryhmäliikuntaharrastusta. Liikunta tuo edelleen iloa ja tyydytystä, mutta samanlaista taattua endorfiiniryöppyä en enää liikunnasta joka kerta saa. Maantiepyöräilyssä tai yksin salilla kun aivoni ja kehoni eivät samalla tavalla synkronisoi toisten kehoihin ja mieleen kuin ryhmäliikunnassa. En koe ”girl power” -hetkiä kun toiset jumpparit eivät hymyile minulle kannustavasti tai armollisesti kun tsemppaan kovaa tai stiplailen. Enkä voi auttaa uutta tulijaa neuvomalla häntä tai juttelemalla ystävällisesti pukuhuoneessa. En siis saa olla ”suhdelo”, joka kokee voimakasta psykologista turvallisuutta tutussa porukassa.
Aivoja on tutkittu kiivaasti yli sata vuotta. Vieläkään emme tiedä täsmällisesti kaikkea aivojen salaisuuksista. Viime vuosina on kuitenkin havaittu, että osa aivoihin liitetyistä uskomuksista tai faktoiksi oletusta on silkkaa virhekäsitystä. Aivot eivät esimerkiksi ole kehittyneet ajattelua varten, vaan ennen kaikkea säätelyjärjestelmäksi, meidän ja ympäröivän maailman ”simultaanitulkiksi”.
Aivot varmistavat, että säilymme elossa ja myös lajimme pysyy olemassa. Ne ovat kehittyneet erityisen valppaaksi aistimaan vaaroja ja saavat meidät reagoimaan nopeasti uhkaan. Näin ollen me reagoimme suunnilleen samalla tavalla sekä tunnistamattomaan, pelottavaan ja äkilliseen ääneen kuin kivikaudella. Taistele, pakene tai jähmety – järjestelmä antaa meille nopean toimintaehdotuksen ja sen mukaan etenemme. Sama vaara kuitenkin voi uhata pullaa mussuttavissa palaverijoukoissa (tai etenkin ilman kuvaa teams-palavereissa!). Yksi väärä kommentti, liian villi idea tai harkitsematon omien haavoittuvuuksien paljastaminen, ja bäng! Olet kuoleman oma. Kuolema seuraa painostavasta hiljaisuudesta, joka saapuu kommenttisi jälkeen. Aivot varmistavat myös nopean oppimisen. Et ikinä enää lausu mitään spontaania tässä porukassa!
Psykologisen turvallisuuden merkitys on tajuttu vasta aivan viime vuosina. Jumppasalit tyhjenisivät nopeasti, jos stiplailijoille alettaisiin irvailla, mutta työpaikoilla turvattomuus voi edelleen rehoittaa. Osin kysymys on tietämättömyydestä. Ei ymmärretä, että turvallisuus on seurausta kommunikaatiosta. On siis tärkeää puhua paitsi siitä mistä puhutaan, miten puhutaan. On ymmärrettävä, että virheen palkka ei ole kuolema vaan parantunut suoritus – silloin kun sitä avoimesti käsitellään siitä oppien. Ja toisten ideoita ei kannata ampua alas, ei silmiä pyörittämällä mutta ei myöskään hieman alentuvalla ”hyvä ajatus, mutta” -kommentilla. Psykologisesti turvallista yhteisöä kuvaa voimakas tuottavuuden ja innovatiivisuuden ilmapiiri, jossa kaikkien potentiaali on otettu maksimaalisesti käyttöön. Se on mahdollista vain yhteisössä, jossa siis:
– Ideoita rikastetaan ja otetaan myönteiseen tarkasteluun
– Erilaisia ajatuksia ja toimintatapoja koetaan vahvuuksina
– Apua ja tukea annetaan ja pyydetään aktiivisesti
– Virheitä ja epäonnistumisia tutkitaan mahdollisuutena oppia ja kehittyä
Oheista listaa voit halutessasi hyödyntää ja haastaa koko työyhteisön ”turvatalkoisiin”. Missä teidän työporukkanne onnistuu ja kokee turvaa, missä taas olisi petraamisen paikkoja? Turvallista toimintatapaa pääsee heti harjoittelemaan, kun jutellaan yhteisesti siitä, mitä kukakin tahoillaan kokee turvaa tuovaksi tai sitä rikkovaksi. Psykologisen turvallisuuden askelmerkit ovat myös mainio kehittämispäivän agenda. Mitä voisitte vielä parantaa? Samalla parantuu hyvinvointi ja tuottavuus. Pelon vastavoima ei olekaan aina rohkeus, vaan luottamus ja uskallus olla avoimesti inhimillinen. Sen kovempaa huipputiimin rakennusainetta ei taitojen ja osaamisen oheen ole olemassakaan!
