Tekoäly nykyaikaisen johtajan työkaluna

Tekoälykäs johtaja ottaa tekoälyn arkisten työtehtävien tueksi ja väsymättömäksi kehityskumppaniksi. Oikein käytettynä tekoäly auttaa tekemään parempia päätöksiä entistä nopeammin.

Tekoäly johtajan arjen apuna

Tekoäly kannattaa ottaa avuksi, kun tehtävälistalla on esimerkiksi tietojen analysointia. Henkilöstökyselyn vastaukset saa helposti kategorisoitua ja tiivistettyä, ja niiden pohjalta voi pyytää kehitysehdotuksia tekoälyltä. Samaa lähestymistapaa voi hyödyntää esimerkiksi myyntiraporttien ja asiakaskyselyiden käsittelyyn.

Johtaja voi hyödyntää tekoälyä monipuoliseen sisällöntuotantoon, kunhan muistaa, että vastuu tekoälyllä tuotetusta ja julkaistavasta sisällöstä on aina käyttäjällä. Tekoälyn avulla johtaja voi viilata muutosviestintää, rekrytointi-ilmoituksia sekä vaikkapa tehdä työvuorolistan.

Tekoäly johtamisen sparraajana

Perinteisen datan käsittelyn lisäksi tekoäly on vahva tekijä johtamisen sparraajana. Tekoälyltä saa väsymättä vinkkejä niin muutostilanteisiin kuin yhteisöohjautuvuuden kehittämiseenkin. Mitä tarkemmin tekoälylle tilannetta kuvaa, sitä laadukkaampia vastauksia saa. Tekoälyä voi myös roolittaa pyytämällä sitä toimimaan esimerkiksi ”kokeneena suomalaisena johtamisen kehittäjänä”.

Johtajille tulee toistuvasti eteen vuorovaikutustilanteita, joihin kannattaa valmistautua ennakkoon. Näitä ovat muun muassa alisuoriutumiseen tai epäkohtiin puuttuminen, rakentavan palautteen antaminen ja muutostilanteisiin liittyvä viestintä. Vaikka ihmisen kanssa sparraamiselle on tulevaisuudessakin paikkansa, tekoäly voi tarjota näihin tilanteisiin hyviä vinkkejä.

Muista tietoturva

GDPR:n alaisen ja muun sensitiivisen datan työstämiseen tulee valita tietoturvallinen työkalu. Esimerkiksi Microsoft 365 Copilot sopii suojatussa ympäristössä liikesalaisuuksien ja henkilötietojen käsittelyyn organisaation tietoturvakäytäntöjen mukaisesti.

Mikäli sinä tai johtoryhmänne kaipaatte inspiraatiota ja toimivia käytäntöjä tekoälyn hyödyntämiseen johtamistyössä, otathan yhteyttä!

Picture of Hermanni Harju

Hermanni Harju

Toimitusjohtaja & yrittäjä, johtamisen ja työyhteisöjen kehittäjä
KTM, Työnohjaaja