Päätä vuosi niin, että ihmisille jää hyvä olo ja selkeä suunta

Vuoden lopussa emme kaipaa lisää tekemistä tai muistutusta siitä, mikä jää kesken. Kaipaamme nähdä tuloksia vuoden kovasta puurtamisesta.

Mitä kaikkea on jo tehty? Mikä on tänä vuonna onnistunut? Mitä on saatu valmiiksi? Mitä opimme?

Johtajan tehtävä on luoda se hetki, jossa tekeminen tulee näkyväksi. Tee se tavallasi, arjessa ex tempore tai vaikka pienten glögien äärellä. Kysy, kuuntele ja sanoita.

Kun ihmiset kuulevat toisensa ja näkevät oman työnsä osana kokonaisuutta, energia ei katoa, se rauhoittuu.

Aloita uusi vuosi selkeästi, ei näyttävästi

Tammikuussa kaikki hakevat rytmiä. Kalenterit täyttyvät, mutta yhteinen suunta on ehkä vielä sumussa. Johtajan tehtävä on tehdä siitä kirkas ja selkeä.

Kokoa tiimi yhteen heti alkuun. Kerro, mikä pysyy samana ja mikä muuttuu. Tee selväksi, mihin keskitytte ensimmäisenä ja mitä sinä odotat keväältä ja koko vuodelta.

Pysähdy myös kuuntelemaan. Kysy ihmisiltä, mitä he tarvitsevat, jotta työ sujuu.

Selkeys syntyy siitä, että jokainen tietää, mitä ollaan tekemässä ja miksi

Ei kaikesta tarvitse tai voikaan olla varma, mutta suunnan on oltava yhteinen. Johtajuus lunastetaan juuri siinä, miten luot ensimmäisille viikoille rauhallisen alun ja yhteisen suunnan ja energian.

Picture of Hanna Tähkäaho

Hanna Tähkäaho

Yrittäjä, johtamisen ja työyhteisöjen kehittäjä
KTM & Ratkaisukeskeinen valmentaja