TILAA AJATTELULLE

Johtajavalmennus

Johtaja, mitä jos arkesi voisi olla selkeämpää, tarkoituksenmukaisempaa ja vähemmän kuormittavaa.

Johtajan työ edellyttää samaan aikaan kauas katsomista ja tässä hetkessä toimimista. Arki vetää moneen suuntaan ja selkeys voi huomaamatta vaihtua jatkuvaan reagointiin. Kun oma suunta tai esihenkilöiden johtaminen mietityttää, pieni pysähdys voi avata aivan uuden näkymän siihen, millaista johtaminen voisi parhaimmillaan olla.

Johda itseäsi ja voimavarojasi

Tuntuuko, että arjen vauhti ja muuttuvat tilanteet vievät välillä harhaan, vaikka yrität pitää suunnan ja jaksamisen tasapainossa?

Tuemme sinua

  • vahvistamaan omia voimavarojasi
  • hyödyntämään vahvuuksiasi
  • luomaan toimivia ja kestäviä johtamisrutiineja

Yhteistyömme tuloksena on

  • parempi päätöksentekokyky myös paineen alla
  • kirkastunut rooli ja oma tapa johtaa
  • kuormituksen hallinta ja parempi jaksaminen
  • kyky erottaa olennaiset asiat hälystä

Johda johtamista

Oletko tunnistanut, että vaikka johtamasi esihenkilöt tekevät parhaansa, suunta ei silti aina ole yhteinen tai vauhti riittävä?

Autamme sinua ja tiimiäsi

  • vahvistamaan valmentavaa ja yksilöllistä johtamistapaa
  • rakentamaan johtamiselle selkeät tavoitteet ja odotukset
  • luomaan yhtenäiset johtamisen käytännöt ja rytmin
  • löytämään oman tapasi johtaa johtamista

Työskentelymme tuloksena

  • esihenkilösi löytävät yhtenäisen ja samalla itselleen sopivan tavan johtaa tiimiään
  • johtaminen etenee johdonmukaisesti kohti sovittuja tavoitteita
  • selkeytynyt johtaminen tukee sekä tuloksia että koko organisaation hyvinvointia

”Suora palaute on haastanut muutokseen ja vahvistanut, että ”muutos pitää tehdä itse”.

Yksilövalmennukseen osallistunut johtaja

AINA EI TARVITSE PÄRJÄTÄ YKSIN

Yksilövalmennus eri tarpeisiin

1 tapaaminen

  • Pysähdys ajankohtaisen kysymyksen äärelle
  • Selkeyttä ja uusia näkökulmia yksittäisiin haasteisiin ja tukea päätöksentekoon.

3 tapaamista

  • Lyhyt valmennusjakso kehitysalueen jäsentämiseksi tai muutoksen tueksi
  • Auttaa tunnistamaan ajattelu- ja toimintamalleja ja kokeilemaan uusia tapoja käytännössä.

6-10 tapaamista

  • Tilaa ja turvaa tutkia rauhassa omaa työtä, roolia ja johtamista
  • Tukee syvällistä kasvua, uusien toimintatapojen vahvistumista ja niiden juurtumista arkeen

Pitkäaikainen kumppanuus

  • Jatkuvaa tukea, sparrausta ja reflektiota muuttuvissa tilanteissa
  • Pitkäjänteistä ja laaja-alaista tukea vaativissa johtamis- ja asiantuntijatehtävissä kehittymiseen

Asiakastarina

“Oivalsin, että henkilöstö toimii kehittäjänä, kun minä annan sille mahdollisuuden”

Uudenkaupungin puhtauspalvelupäällikkö Heidi Karru lähti kehittämään omaa johtajuuttaan valmennukseemme vuodenvaihteessa 2025. Heidillä on pitkä kokemus johtajana toimimisesta. Inspiraationa valmennukseen hakeutumisessa toimivat halu uudistaa omaa ajatteluaan, saada vahvistusta erilaisten yksilöiden johtamiseen ja mahdollisuus vankistaa valmentavan johtamisen tapoja.

“Valmennuksessa oli parasta inhimillinen ja asiantunteva tapa kohdata asioita. Milloinkaan ei tullut tunnetta, että en uskalla ilmaista tätä ajatusta tai kysyä “tyhmiä”. Lähdin heti kokeilemaan uusia ideoita, ja olinkin melko hämmästynyt niiden tehosta. Muutokset, joita lähdin tekemään työyhteisössä, saivat välittömästi tuulta alleen. Huomasin, että ihmiset kyllä haluavat kehittää työtään ja ottavat vastuuta, kun sitä heille annetaan.”

Puhtauspalveluissa otettiin kehittämisloikka niin työturvallisen ympäristön, perehdytysmallien kuin riskienarvioinnin kokonaisuuksissa.

“On ollut hienoa huomata, miten roolien jäsentyminen on tuonut varmuutta toiminnan kehittämiseen ja työyhteisön hyvinvointiin. Tärkeä oivallus on ollut myös asioiden parempi sanoittaminen. Se mikä on minulle selvää, ei ole välttämättä selvää toiselle. Pidän sitä erittäin tärkeänä valmennuksen antina. Suosittelen lämpimästi Juju Worksin palveluja. Teillä on todella ihmislähtöinen tapa toimia.”

Huolehdi johtamiskunnostasi

Valmentajalta

”Johtajan rooliin liittyy kyky ja halu pitää mielessä isoja kokonaisuuksia. Arki täyttyy usein operatiivisista päätöksistä, ja kaistaa vie myös tarpeellinen taito kohdata ja johtaa muita ihmisiä. Omasta johtamiskunnosta olisikin tärkeää huolehtia samaan tapaan kuin fyysisestä kunnosta. Viisas johtaja kehittää osaamistaan ja johtamiskuntoaan monipuolisesti. Coachingissa ajatukset selkeytyvät ja tavoitteet kirkastuvat. Coaching vahvistaa strategista ajattelua, kykyä edetä suunnitelmallisesti ja organisaation kokonaishyvää edistäen.”

”Johtajan omassa työnohjauksessa tutkitaan, arvioidaan ja kehitetään omaa työtä prosessinomaisesti. Työnohjauksen tavoitteena on myös coachingin tapaan vahvistuneet voimavarat ja oma hyvinvointi. Toisinaan johtajan yksilöllinen tuki kytketään koko työyhteisön tukeen, tai sitä voidaan hyödyntää osana koko työyhteisön tai johtoryhmän valmennusta.

Johtajan tuki arvioidaan meillä Jujussa aina henkilökohtaisen arviointihaastattelun pohjalta. Oma henkilökohtainen missioni on olla maksimaalisesti hyödyksi, sillä vain asiakkaan kokema hyöty on prosessin tavoitteena. Yli kymmentuhannen valmennustunnin kokemuksella voin todeta, että yli 90% johtajista on kokenut merkittävää hyötyä yksilöllisestä tuesta. Viisaat organisaatiot eivät pelkästään salli, vaan kannustavat ja tarvittaessa jopa velvoittavat johtajia ottamaan vastaan omaa tukea. Se on aina koko organisaation tukea.”

Mirva Maine,
Psykoterapeutti (erityistaso), Johdon työnohjaaja
Certified executive coach, Master of Social Sciences

Juju Worksin UKK

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka kauan yksilövalmennus kestää?

Yksilövalmennus voi tilanteesi ja toiveidesi mukaan tarkoittaa muutaman tapaamisen intensiivistä yhteistyöjaksoa tai muodostua pitkäkestoiseksi kumppanuudeksi.

Yksilövalmennus on tyypillisesti ajankohtaista, kun vastuu kasvaa, johtamisroolin odotukset muuttuvat tai oma jaksaminen mietityttää.

Yksilövalmennus sopii johtamistyötä tekeville, jotka kaipaavat pysähtymistä ja sparrausta omaan rooliinsa. Valmennuksesta on hyötyä, kun työ tuntuu monimutkaiselta, yksinäiseltä tai suunta kaipaa kirkastamista.

Coaching on kehitysprosessi, jonka avulla kirkastetaan tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen. Coach ei anna valmiita vastauksia, vaan auttaa oivaltamaan ja löytämään toimivia ratkaisuja itse.

Työnohjaus on oman työn, ajattelun ja työyhteisön vuorovaikutuksen tutkimista, sekä ammatillisen kehittymisen tukemista työnohjaajan avulla. Luottamuksellinen työnohjausprosessi koostuu tyypillisesti useista tapaamiskerroista.

Valmennukset

Johtajan yksilövalmennus

Johtaja, mitä jos arkesi voisi olla selkeämpää, tarkoituksenmukaisempaa ja vähemmän kuormittavaa.

Johtoryhmä-
valmennus

Johtoryhmän tehtävä on kirkastaa suunta ja tehdä näkyväksi sekä tavoitteet että toimenpiteet sinne pääsemiseksi.

Esihenkilö-
valmennus

Meneekö esihenkilöiden aika tulipalojen ja epäselvien odotusten selvittelyyn sen sijaan, että johtaminen veisi työtä eteenpäin?

Työyhteisö-
valmennus

Mitä jos työyhteisön arki olisi selkeämpää, turvallisempaa ja vähemmän kuormittavaa?