Se on täällä taas.
Odotettu, toivottu ja todellakin ansaittu. Kesäloma. Mikä vapaus ja onni. Tiukkaan suunniteltu tai väljästi vietetty, kotimaassa tai kaukomailla. Mahdollisuus lepoon ja palautumiseen, oman aikataulun mukaan perheen ja ystävien kanssa ollen tai itsekseen erakoituen.
Suomalaisilla on keskimäärin noin kuusi viikkoa vuodessa lomaa. 46 viikkoa vuodesta olemme työssä. Leijonan osa arjestamme kuluu siis työtä tehden. Millaisesta työelämästä sinä jäät tänä vuonna kesälomalle?
Suurin osa on odottanut lomaa siksi, että se tuo tervetulleen tauon vuoden uurastukseen. Vähän väsyttää, mikä on toki täysin normaalia ja ymmärrettävää. Ensimmäinen viikko kuluu vielä hiukan irtautuessa, mutta seuraavalla alkaa jo hellittää. Uni maistuu ja tekee mieli tehdä jotain aktiivista ja palauttavaa, ehkä luovaakin. Hyvinvointi lisääntyy, kun saamme tehdä meille läheisten ihmisten kanssa asioita, jotka ovat meille tärkeitä.
Yhä suurempi osa jää kuitenkin lomalle aivan uupuneina ja lähes loppuunpalaneina. Hekin ovat odottaneet lomaa, mutta loma merkitsee heille kuin kaukaista laivaa hukkumassa oleville. Vähän vielä jaksaa! Unettomuutta, jopa paniikki- tai ahdistusoireita. Loman jälkeen palataan samaan oravanpyörään tai tukkoiseen arkeen kuin ennenkin.
Nyt seuraa paljastus. Loma ei korjaa sinun rikki olevaa työarkeasi. Eikä oikeastaan arkeasi muutenkaan. Sillä loma on loma. Sen on tarkoituskin olla arjesta erillään, vähän niin kuin olohousut tai juhlamekko. Kumpiakaan et ehkä haluaisi pitää päälläsi kaiken aikaa.
Työelämäsi on vinksallaan, jos olet aivan uupunut jäädessäsi lomalle. Se ei välttämättä johdu pomostasi tai edes yläorganisaatiostasi. Yleensä uupumiseen kuitenkin liittyy sillä tavoin toimimatonta johtamista, että se on mahdollistanut kujanjuoksusi. Mahdollista toki on, että työpaikallasi leikitään niin kutsuttua työpaikkateatteria, joka on psykologisesti turvallisen työyhteisön vastakohta. Työpaikkateatterissa vallitsee keisari ilman vaatteita -paperinukkeleikki, jossa tärkeintä on näyttää puuhakkaalta. Usein tämä puuhastelu on ainakin osaltaan päämäärätöntä ja jopa älyvapaata resurssien tuhlausta, mutta kukaan ei uskalla ottaa sitä puheeksi. Psykologisesti turvattomassa työpaikkateatterissa kun kaikki pelkäävät joutuvansa silmätikuksi, naurunalaisiksi ja vielä ulos laumasta. Kaikki pelkäävät myös kuollakseen virheitä, koska niitä ei suinkaan tarkastella oppimisen näkökulmasta, niin kuin turvallisessa työyhteisössä. Virheen palkka on syyllisyys ja häpeä!
Uupumista aiheuttaa myös liiallinen työmäärä. Tunnolliset työntekijät pyrkivät tekemään organisaation heille valuttamat työtehtävät, ja varsinkin me suomalaiset pidämme kunnia-asiana hoitaa sarkamme. Unohdamme, ettei pomomme ole mikään jumalallinen näkijä, vaan inhimillinen ihminen joka ei välttämättä edes tiedä, mitä työtehtävä meiltä vaatii. Yllättävän harvat kertovat vaikka coachingeissaan, että pomo antaa lisää tehtäviä vaikka tietää, ettei alainen suoriudu olemassa olevistaankaan. Ylitunnollisuus vaanii etenkin heitä, joiden työ on auttaa muita, tai se on muuten arvointensiivistä, kuten vaikka hoitajilla tai opettajilla.
Ennen kaikkea uupumista aiheuttaa työn epämäärä. Työntekijä ei hahmota, mitkä ovat hänen työnsä ydintavoitteet, eikä silloin synny myöskään tilannetta, jolloin kokisi tavoitteita saavuttaneensa. Maanviljelijä tietää onnistuneensa työssään, kun vilja on korjattu ja siitä on kilahtanut eurot kassaan. Sitä on edeltänyt lukuisia määrä osatavoitteita maan muokkaamisesta siemenvalintaan. Kompleksisessa organisaatiossa olevalla asiantuntijalla on kuitenkin paljon suurempi riski juuttua tekemään jotain epäolennaista. Riittämätön johtaminen tuottaa lähes aina tilanteen, jossa yksittäiset työntekijät alkavat kantaa vastuuta kiihdyttämällä työntekoaan. Varmin tapa uuvuttaa ihmiset on laittaa heidät tekemään kovaa työtä ilman suuntaa, eli tavoitteita, kommunikaatiota, palautetta ja arviointia. Tunnusomaista näille organisaatioille on lisäksi, että esihenkilöiden aika menee asioiden eikä ihmisten johtamiseen. Kukaan ei siis ehdi pysähtyä laittamaan pyörää kärryn alle.
Start upit ovat kuuluisia muun muassa siitä, että virheen löytymistä saatetaan juhlistaa poksauttamalla pullo kuohuvaa. ”Onpa hyvä että löytyi, nyt pystymme taas parantamaan toimintaamme”. Voisimmeko alkaa tervehtiä jos ei nyt ilolla, niin ainakin suurella myötämielisyydellä myös heitä, jotka kertovat etteivät selviä tehtävistään. He ovat viestintuojia, joita olisi syytä kuunnella herkin korvin. Kaikki työ ei sovi kaikille, ja toisinaan tehtävien vaihto voi olla ratkaisu. Irtisanoutuminen kuitenkaan harvoin ratkaisee yksilön, saati organisaation pulmaa. Tarvitaan dialogia: mitä uupuneen on hyvä muuttaa omassa tavassaan työskennellä, ja mitä organisaatio voi hänen kuormituksestaan oppia. Perin harvinaista on, että kuormituksen syy löytyisi pelkästään yksilön tavasta tehdä työtään tai elää elämäänsä. Siksi pelkkä loma tai sairausloma ei ratkaise tilannetta, vaan hoitaa oiretta.
Loman jälkeen on hyvä ottaa härkää sarvista ja sanoa: ”Pitäisikö meidän puhua tavastamme tehdä työtä tässä organisaatiossa”. Se on vastuullista, toisinaan jopa sankarillista.
Ansaittua lomaa kaikille!
