Tukenasi menestyksen polulla.

Unelma paremmasta johtajuudesta

Johtajana toimiminen on samaan aikaan yhteisöllistä ja yksityistä, julkista ja yksinäistä työtä. Ja ennen kaikkea: johtajat tarvitsevat koulutusta nimenomaan johtajana toimimiseen.

Muistan hyvin ensimmäisen johtajapäiväni. Se oli yksityisen päiväkodin johtajapositio keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa. Karvan yli kolmekymppisenä, miltei nuorimpana työyhteisön jäsenenä.

Työ piti sisällään niin yt-neuvottelut ja päiväkodin fuusioitumisen osaksi kaupungin organisaatiota kuin tuiki tavallisia ja ei-niin tavallisia henkilöstöjohtamisen tehtäviä. Rekrytoin ja irtisanoin, kehitin ja kehityskeskustelin. Välillä paikkasin poissaolevaa aamuvuorolaista. Toisin sanoen, keitin puuroa nuhainen kaksivuotias sylissäni ja toisella kädellä järjestelin vuoroja uusiksi muiden ilmoittaessa poissaoloistaan. Organisoin talkoot, joilla kohennettiin lasten vanhempien kanssa päiväkodin ilmettä. Ennen kaikkea, aloin pitää puhelimessa aina ääniä päällä. Olin innostunut ja usein työpäivän jälkeen melko loppu.

Eräässä toisessa johtajatyössä olen vienyt työntekijälle surunvalittelukukkia hänen jäädessään yllättäen leskeksi kolmen pienen lapsen kanssa. Sanoja ei juuri ollut, vain yhteinen päätös siitä että ketään ei jätetä. Pokkasimme tiimimme kanssa palkintoja kehittämistyöstä ja työilmapiirista. Olimme todella dream team, ja vietimme paljon vapaa-aikaakin yhdessä. Aloitin myös oman pitkän polkuni johtamisen valmentajana, opiskelin psykoterapeutiksi, sitten työnohjaajaksi ja johdon coachiksi.

Olen siis ollut suurimman osan työuraani johtamistehtävissä. Jo hyvin varhain ajattelin, että johtajan työ määrittyy usein oudon yksiäänisesti. Puhe johtamisesta on edelleen täynnä toksisia kliseitä. Hyvät johtajat ovat väsymättömiä yli-ihmisiä, jotka nukkuvat enintään viisi tuntia yössä. He tekevät päätöksiä vain raha mielessä. Karismaa pitää tietenkin olla, ja erinomaiset vuorovaikutustaidot. Hyväksi johtajaksi synnytään! Näin, miten hyviä asiantuntijoita nostettiin puoliväkisin johtajiksi, koska se oli ainut tapa edetä organisaatiossa. Osasta kypsyi hyvä johtajia, osaan kypsyivät alaiset.

Johtajuus on näinä kummallisina aikoina vaativampaa kuin koskaan ennen. Ismit ja trendit vaihtuvat, mutta yhdestä asiasta olen varma – ilman tukea ja apua ei johtajanakaan pärjää. Tullakseen hyväksi johtajaksi on hyväksyttävä ajatus, että on jatkuvan kehittymisvaateen ja reflektion kohteena. Johtaminen on kokovartalotyötä, ja mitä paremmin tuntee itsensä, omat vahvuutensa ja kehittymisen kohteensa, sen parempi johtaja. Ymmärrys tästä ei synny tyhjiössä, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa johtamansa joukon ja maailman kanssa. Johtajana toimiminen on samaan aikaan yhteisöllistä ja yksityistä, julkista ja yksinäistä työtä. Ja ennen kaikkea: johtajat tarvitsevat koulutusta nimenomaan johtajana toimimiseen.

Syvin arvo meillä Jujulla on halu auttaa ihmisiä kehittymään työssään, voimaan paremmin ja täten saavuttamaan yhä parempaa (työ)elämän laatua. Yksi suurimmista valmentajan unelmistani tähän liittyen täyttyi toukokuussa, kun selvisi, että saamme lähteä tuottamaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon (JYEAT, ent. JET) tähtäävää ammatillista koulutusta Ammattiopisto Novidan kanssa. Saan siis näinkin konkreettisesti olla osa parempaa johtamista Suomessa! JET on ollut perinteisesti arvostettu johtamisen koulutus- ja valmennuskokonaisuus jo pitkään. Olemme tiiminä hioneet tätä timanttia ankarasti, ja tammikuussa aloitamme ensimmäisten ryhmien kanssa. Tavoitteenamme on ollut luoda johtamiskoulutuksen kokonaisuus, johon tuodaan kaikki hyvän ja tuloksellisen johtamisen modernit elementit: kasvanut itsetuntemus, valmentava tapa toimia, rohkeus kehittää ja kokeilla, kyky ottaa puheeksi ja oppia virheistä, varmuus tuottaa visioita ja vahvuus johtaa tuloksellisesti ja strategisesti. Omaa hyvinvointia unohtamatta, sillä vain hyvinvoiva johtaja voi onnistua. Haluamme olla tuottamassa johtamistodellisuutta, joka ottaa mukaansa parhaat käytännöt ja työkalut, mutta ennen kaikkea tuottaa oleellista ymmärrystä siitä tärkeimmästä: johtajasta ja johtamisesta itsestään.

Koulutukseen ilmoittautuminen alkaa marraskuussa – tilaa uutiskirjeemme ja kuule ensimmäisenä tulevan koulutuksen ajankohdista ja tarkemmista sisällöistä!