Rakastu työhösi – onko se mahdollista?

Tänään vietämme työnohjauksen päivää. Mutta mitä työnohjaus oikein on?

Mies on saanut kultaisen kädenpuristuksen tai oikeammin potkut. Pitkä ura teknologiateollisuuden ylimmässä johdossa on tullut päätökseen. Insinöörin järjestelmällisyydellä ja suomalaisella sitkeydellä hän kulkee kohti unelmaansa – innovaatiota, joka tarvitsee ympärilleen vielä paljon luita ja lihaa. Startup-yrittäminen on kuitenkin aivan erilaista kuin monikansallisen, perinteisen teknologiayrityksen johtaminen. Työryhmä on taidollisesti lahjakas, mutta riitainen ja kyräilevä. He aloittavat työnohjausprosessin, jonka tarkoituksena on turvata kaikille kohtuulliset työolot, kirkastaa yhteistä tavoitetta ja jäsentää kunkin roolia työyhteisössä. Puolen vuoden työskentelyn aikana helpottaa. Tuotteen lanseerausta juhlitaan kuin jääkiekon maailmanmestaruutta.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat työnohjauksen hevijuusereita. Heti prosessin alkuun he kertovat, mitä eivät ainakaan halua. ”Ei kiitos mitään korttitemppuja tai ihmispatsaita”. Itsekin ohjaustyön ammattilaisina he haistavat heti ohjaajan ja mahdollisen falskiuden. Jatkuva psyykkisten voimien äärillä oleminen on kalunnut heidät puhtaaksi kohteliaisuuden kuorrutteesta, ja heidän prosessinsa ohjaus tuntuu ajoittain kuin mielen crossfit-tunnilta. Ryhmän tavoitteeksi muotoutuu sen sisäisen turvallisuuden lisääminen. Se ei tarkoita yhteistä lupaa luovuttaa tai kyynistyä, vaan jatkuvan palautteen, arvioinnin, avun annon ja kannustamisen lisääntymistä. Prosessimme onnistumista kampittaa, että ryhmän esimies vaihtuu kolmasti puolentoista vuoden aikana.

Hän olisi voinut olla myös lennonjohtaja tai kemian tutkija. Vanhempiensa esimerkistä hän valitsi kuitenkin lääkärin ammatin. Koska on taitava, tunnollinen, kiltti ja ahkera, häntä alettiin ylentää hallinnollisesti heti pian erikoistumisvaiheensa jälkeen. Nyt hän johtaa isoa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota. Juuri parhaillaan hän istuu työhuoneeni sohvalla lasittunein katsein. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja, joka on hänen lähiesimiehensä, on ilmeisen mieltynyt johtamistapaan, jota voi hyvin nimittää kiusaamiseksi. Se naamioidaan taitavasti – asiakkaani saa palautetta muistioina, ohimennen lausuttuina heittoina, mukahuumorin säestyksellä. Tulee postia viikonloppuisin – hoidathan tämän maanantaina pöydälleni. Tulee syytöksiä talouden tilasta, joka on riippuvainen suhdanteista eikä henkilökohtaisesta suoritumisesta. Yhtiön vuosijuhlissa halliuksen puheenjohtaja nöyryyttää johtajaa avoimesti illallispöydässä. Muu hallitus naureskelee tai katselee vaivaantuneesti muualle, mutta kukaan ei puutu tai puolusta häntä. Hänen kanssaan työskentely keskittyy voimavarojen löytymiseen niin, että eläminen henkisessä keskitysleirissä saa tavalla tai toisella lopun. Tutkimme yhdessä, mikä saa jäämään tilanteeseen joka on noin ahdistava. Tärkeää on löytää se, mitä ei voida häneltä ottaa pois – taidot, osaaminen ja halu pyrkiä parhaimpaansa. Minun tehtäväni ei ole tuomita tai edes puuttua, vaikka siihen toki kannustankin. Lopulta asiakkaani suostuu siihen, että tapaamme yhdessä hallituksen varapuheenjohtajan. Aloitamme yrityksessä työyhteisösovitteluprosessin, jonka seurauksena organisaatiossa alkaa monia muitakin työoloihin liittyviä korjaustoimia.

”Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä. Se on työhön, omaan työrooliin ja työyhteisöön liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä”. (Suomen Työnohjaajat Ry:n määritelmä työnohjauksesta)

Työnohjaus on käsitteenä vielä melko tuntematon. Se ei siis tarkoita työhön opastamista eikä työttömien ohjausta töihin (mm. näitä on tarjottu työni määritelmiksi). Työnohjaaja on koulutettu ammattilainen, joka pohtii yhdessä ohjattaviensa kanssa työhön liittyviä kysymyksiä yllä kuvatuin tavoin. Työnohjaus on ”työminän” pit stop, jossa parhaimillaan tapahtuu tankkaus ja renkaanvaihto ja vielä analyysi yhdessä työryhmän kanssa, minkälaiset ajolinjat valitaan ja mitä säätöjä olisi tarpeen tarkentaa. Työminä on lainausmerkeissä siksi, etten itse asiassa usko mihinkään erilliseen ”minään” töissä ja vapaa-ajalla. Me teemme työtä samanlaisessa kehossa ja mielessä, missä elämme öin päivin. Meihin vaikuttaa kaikki se, mitä olemme syntymässä saaneet, perheessämme ja muualla kokeneet, maailmasta sen jälkeen kukin tavallamme ymmärtäneet. Työnohjauksessa mielestäni hienointa on mahdollisuus haastaa ja rikastaa noita yksilöllisiä tulkintoja, saada ja antaa tukea ja toisaalta oppia arvostavasti ilmaisemaan ja pitämään kiinni omista ajatuksista ja tarpeista silloin kun on sen aika. Työnohjauksessa voi rakastua työhönsä uudelleen! Omissa prosesseissani kuulen usein palautteen: ”Oloni on nyt paljon toiveikkaampi”. Tämä liittyy keskeisesti työnohjauksen yhteen ydinteemaan, omiin voimavaroihin ja toimintaedellytyksiin sekä niihin koettuihin vaikutusmahdollisuuksiin. Jos siis kykenen lisäämään yksilön tai ryhmän pystyvyysuskoa suhteessa omaan (työ)elämään, koen onnistuneeni omassa työnohjaajan työssäni.

Hyvää työnohjauksen päivää!