Keskeytyksistä ja aivoergonomiasta

Moni kokee työpäivänsä täyttyvän keskeytyksistä, eikä se ole pelkästään huono asia. Nenään leijuva kahvin tuoksu ja työkavereiden iloinen kuulumisten vaihto tai toisaalta tietoinen tauottaminen vaikkapa pienen jumppahetken merkeissä voivat tarjota umpikujaan ajautuville ajatuksille tervetulleita keskeytyksiä.

Kaikki keskeytykset eivät kuitenkaan suinkaan ole palauttavia taukoja ajatustyön läkähdyttämille aivoille, vaan päinvastoin eräs työn merkittävimmistä kognitiivisista kuormitustekijöistä. Toistuvat keskeytykset haastavat työmuistiamme ja niistä palautuminen takaisin keskittyneeseen työskentelyn tilaan voi vaatia jopa 20 minuuttia – olettaen, ettei tuo aika pidä sisällään uusia keskeytyksiä, jotka katkaisevat paluun työskentelyyn.

Tyypillisiä toimistojen keskeytysten aiheuttajia ovat monitoimitilassa kuuluva muiden puheensorina ja kollegan puhelimen pirinä. Työyhteisössä onkin hyvä luoda yhteiset pelisäännöt, joilla voidaan turvata kaikille riittävä työrauha.

Voimme jokainen myös itse vaikuttaa monin tavoin päiväämme katkoviin keskeytyksiin. Tärkeintä on tietenkin ensin tunnistaa, mistä keskeytykset ovat lähtöisin. Erilaiset notifikaatiot ja hälytysäänet voi hiljentää ja viestimet tarkastaa tiettyinä hetkinä, keskittymistä vaativat tehtävät voi tehdä tekemään hiljaisessa tilassa ja työkavereiden kanssa voi sopia, milloin sopii häiritä ja milloin ei.

Tärkeää on myös tunnistaa se, että monesti emme voi syyttää keskeytyksistä ketään muuta kuin itseämme. Jos tunnistamme, että iso osa työmme keskeytymisistä on peräisin omasta toiminnastamme – tehtävästä toiseen hyppimisestä, sähköpostien toistuvasta tarkastelusta tai mieleen muistuvien, tekemättä jääneiden tehtävien seuraamisesta – on erityisen tärkeää pohtia syitä toiminnan taustalla. Harhailevien ajatusten taustalla voi olla puutteita esimerkiksi itsensä johtamisen taidoissa, palautumisen ja kuormituksen tasapainossa tai työn tavoitteiden selkeydessä.

Oli taustalla mitä tahansa, aivosi kiittävät, kun pyrit takaamaan niille työrauhan!

Sara Heikkinen

PsM, työpsykologi