Coaching on valmennusta, mutta kaikki valmennus ei ole coachingia

Coachingiin ja valmennukseen liittyy paljon uskomuksia, jotka tunnistan myös psykoterapeutin työstäni:

  • Coaching on tarpeen vain tilanteessa, jossa mikään muu ei enää auta. Jos silloinkaan.
  • Coach on meedio tai henkisen maailman ammattilainen, joka pelottavalla tavalla näkee pääni sisälle ja saattaa manipuloida minua toimintatapoihin, joihin en ole valmis
  • Coach pukeutuu joko jakkupukuun (hardcore business) tai liehuviin ja lepattaviin fairtrade-vaatteisiin (uskottavampi auttajalook)
  • Coach päättää, mistä valmennuksessa puhutaan. Hän kykenee neuvoillaan saattamaan minut tai bisneksemme taas raiteilleen
  • Jos kerran päästää coachin/valmentajan lähelleen, on myöntänyt itselleen ettei pärjää ja siitä alkaa kierre, joka johtaa ammatillisen kainalokepin tarpeeseen pienissäkin pulmatilanteissa.

Tässä yhteydessä tulee mieleen kaksi eri fysioterapiakokemusta nuoruudesta. Minulla oli urheiluvamma, jota hoidettiin ensin pitkällä sarjalla lämpöhoitoa, hierontaa ja muuta manipulaatiota. Ei auttanut. Sen jälkeen menin fysioterapeutille, joka kysyi ensimmäiseksi. ”Mitä olit ajatellut itse tehdä saadaksesi tämän asian paremmalle tolalle?” Siitä alkoi paraneminen. Ja kehitys.

Parhaimmillaan coaching on silloin, kun se saa asiakkaan itse oivaltamaan oman potentiaalinsa ja vaikutusmahdollisuutensa kussakin tilanteessa aktivoiden asiakasta liikkumaan kohti näitä tavoitteita. Koska emme ole koneita, vaan yksilöllisiä ihmisiä, tähän prosessiin on hyödyllistä liittää ajoittain ajatteluapua, joka tietää miten sinua kannattaa auttaa jotta tämä kaikki olisi mahdollista. Ihan samalla periaatteella kun liikuntakeskuksessasi käytössä oleva PT – toivottavasti ei hänkään juokse matolla puolestasi vaan ehkä juttelee kanssasi tavoitteistasi ja sen jälkeen laatii harjoitusohjelman tai tulee kanssasi ajoittain treeniboostiksi. Mahdollisesti saat parin tapaamisen jälkeen kipinän omaan tapaasi liikkua, ja liikunnasta tulee sinulle uusi ilon ja kehittymisen alue. 

Coaching perustuu ajatukseen, että meillä on valtava määrä potentiaalia ja toisaalta valtava määrä uskomuksia jotka rajoittavat tuon potentiaalin käyttöä. Ohjausprosessi on hienosta nimestään huolimatta vain sarja tapaamisia (lyhimmillään 1-2 kertaa), jossa tuota potentiaalia peilataan uskomuksiin, arvoihin ja omiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Tuloksena on kirkastuneempi mieli siitä, mitä juuri sinä haluat lähteä tavoittelemaan. Taitava coach auttaa sinua löytämään omat jumisi ja ennen kaikkea vahvuutesi. Mahdollisina seurauksina yksilölle on ehkä se, että lakkaamme haaskaamasta energiaa asioihin, jotka vievät meitä arvojemme ja tavoitteemme näkökulmasta väärään suuntaan. 

Kollektiivisesti vaikutus on tietenkin vielä isompi. Työpaikkateatteriksi on kutsuttu tilaa, jossa työntekijät puuhastelevat omien pikku projektiensa parissa näyttääkseen työteliäiltä tai tyydyttääkseen epämääräisesti määriteltyjä ylätasolta kommunikoituja tavoitteita tai omia mieltymyksiään. 

Valmentajan valinnassa kannattaa olla kärppänä. Valmentajaksi itseään tituleeravat monet, mutta kehoittaisin tekemään hieman taustatyötä ennen valmentajan palkkaamista. Meillä Jujussa joka ainoalla on ohjaustyön koulutus, monilla useita. Life coachingissa ei ole mitään vikaa, mutta sitä ei pidä sotkea ammattivalmennukseen, joka perustuu perinpohjaiseen ymmärrykseen niin ihmismielen kuin organisaatioiden toiminnasta. Sen lisäksi kannattaa miettiä, mihin tarpeeseen valmennusta on hankkimassa. Ajan ilmiö on, että elämäntyönsä vaikka sosiaalialalla työnohjausta tehneet alkavat yhtäkkiä kaupata ”tunteet huomioivaa esimiesvalmennusta” tai peräti business coachingia. Toisaalta selkeää mentorointia harjoittavat substanssiosaajat eivät coachaa, vaan mentoroivat eli neuvovat.

Jujun jujuna on rakentaa prosesseja, joista asiakkaat saavat aitoa lisäarvoa. Ohjaamme asiakkaan mieluusti eteenpäin ”kilpailijalle”, jos se yhteisen arviomme mukaan on viisainta. Pystymme nukkumaan yömme paremmin ja sitä paitsi uskomme, että asiakas arvostaa rehellisyyttä ja kokee meidän kunnioittavan sekä häntä että itseämme. Liiketoiminnan kannalta aika keskeinen juttu, vai mitä? 

Valmennus, joka tähtää yksilöiden ja tiimin tai koko organisaatioiden suorituskyvyn nostoon, voi toimia vain, jos se rakennetaan saman peruskallion varaan. Sinun ja teidän ajatuksiin siitä, mikä auttaa teitä pääsemään parhaimpaanne ja mikä estää teitä käyttämästä taitojanne ja osaamistanne. Avoimuuteen ja haluun kehittyä tarkastelemalla omaa toimintaa. Tätä prosessia ei voi ulkoistaa eikä teettää halvemman työn maassa. Onneksi, sillä samalla ulkoistaisimme mahdollisuuden elää onnellista ja merkityksellistä (työ)elämää. 

Uskallatko sinä kokeilla moista elämää?

Mirva Maine

Toimitusjohtaja